Näytetään tekstit, joissa on tunniste tykypäivä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tykypäivä. Näytä kaikki tekstit

23.9.2015

Pikkujoulu, ohjelma pohdinnassa?

Loppuvuodelle tulossa tyhypäivä tai virkistyspäivä? 

Sienisato näyttäisi heräilevän uudestaan Nuuksion alueella. Pieniä merkkejä on havaittavissa, että suppilovahverot ja tatteja hyvällä tuurilla nousisi vielä maisemiin. Ja vaikka sienisaalis jäisi laihaksi niin aina mallisienet löytyvät. Sieniretki on aina hyvä vaihtoehto.

Vaikka vedet jo jäähtyvätkin niin melomaan pääsee vielä pitkän aikaa. Nyt on oikein hyvä aika tutustua avokanoottimelonnan tekniikkaan ensi kautta silmällä pitäen.

Kaksi viimeistä talvea ovat lumilapiot saaneet enimmäkseen kerätä pölyä rauhassa. Pitää muistaa että ennen näitä meillä oli neljä loistavaa lumitalvea Nuuksion kansallispuistossa. Uskotaan että nyt olisi jälleen vuorossa hyvä luminen talvi. Tällöin lumikenkäretki on jälleen oiva ulkoilumuoto. Lumitalvi mahdollistaisi viimein myös potkukelkkaretkien teon Nuuksion kansallispuiston eteläisellä osalla. 

Usein toivotaan myös toimintaa sisätiloihin. Tämäkin on mahdollista. "Sisäkettu" ohjelmasta löytyy mm. sisäcurling, puhallus- tai pokeritikka, jousiammunta, säbätutkapallo, solmujen hallintaa, yms. Viime aikojen kovin hitti on ollut pöytälätkän peluu, tilaa siitä vaikkapa ryhmällesi pöytälätkä turnaus! Sisäohjelmassa katsotaan ensin aiotun tilan puitteet jotta voimme suunnitella ryhmällesi parhaiten toimivan sisällön. 

Pöytälätkäturnaus

Jousiammunta

Puhallustikka

Sisäcurling

Lumikenkäretket

Pokeritikka
Säbätutka

12.3.2012

Virkistyspäivä suunnitteilla?

Aurinko lämmittää ja hanget hupenevat. Nyt on oikea aika katsoa kalenteria ja varata kevään tapahtumien kokouspaikat ja elämykset.

Kevään myynti on alkanut, ota yhteyttä ja pyydä tarjous omalle tapahtumallesi oli sitten kyse virkistyspäivästä, tykypäivästä tai kokouksesi oheen järjestettävästä ulkoilusta tai muusta aktiviteetista.

Linnut palaavat maisemiin, osalla on jo soitimet menossa. Katseet siis taivaalle ja korvat hörölle nauttimaan päivä päivältä kasvavasta äänimaailmasta ympärilläsi niin merellä kuin metsässä.

Näkemisiin!

18.1.2012

Virkistyspäivä ryhmällesi

Päivä päivältä auringonvalo viipyilee pidempään myös Nuuksion kansallispuistossa ja keväthanget suuntaavat kohti herävää luontoa!

Oletko miettimässä virkistyspäivää, tyky-päivää tai kokouksesi oheen piristävää ulkoilua?

Anna meidän auttaa asiassasi ja pyydä tarjous tapahtumaasi.

Katso kotisivuiltamme www.punakettu.com uusimmat "Kettu"-paketit

Tervetuloa Nuuksion kansallispuistoon!