Sain tässä mahdollisuuden tehdä parina päivänä (torstaina ja lauantaina) pikavisiitit Padasjoelle ja Kellosalmelle. Padasjoen keskustassa on tullut useastikin käytyä, paikka on edelleen houkutteleva kylämiljöö tyyppinen missä voisi kuvitella olevan potentiaalia kaikenlaiseen matkailutoimintaan.
Vielä isohkot jäälautat ajelehtivat tuulessa salmen alueella että eteläisimpien rantaviivojen kohdilla. Kevät on täälläkin myöhässä vaan hauskaa oli kuulla pajulinnun melankolinen laulu tänä vuonna ensimmäistä kertaa juuri täällä.
Koskaan aiemmin en ollut ajellut Padasjoen laivalaituritienhaaraa pohjoisempaan. Tie Kellosalmelle on todella hauska ja pitää vierustallaan mainioita maisemia. Kellosalmella Virmailansaaren sillan kupeessa vasta tajuntaan astui tietoisuus, että täältä käsinhän Päijänteen kansallispuisto olisi kaikkein järkevimmin saavutettavissa. Ulottuuhan kansallispuiston osat tuohonkin saareen ja ennen kaikkea täältä käsin on realistiset mahdollisuudet järkeviin melontaretkiin alueelle joko kiertäen Virmailan saarta tai suunnaten suoraan Kelvenneen saarta kohden. Tällöin on tarjolla myös suojaisempia reittejä kuin lähteä etelämpää heti isommille selkävesille. Täältä käsin perusmelojakin inkkarilla kohtuullisissa oloissa löytäisi itselleen kelvollisia reittejä.
Oli mieltälämmittävää huomata Virmailan-Kellosalmen kyläyhteisön aktiivinen toiminta ja osallistuminen. Talkoohenki ei ole Suomesta vielä kadonnut vaikka joskus siltä tuntuukin. Ehkä tämä onkin vain pääkaupunkiseudun ongelma tai haaste. Jos näin niin hyvä juttu, yhteisöllisyys kylätoiminnassa on iso voimavara.
Historiaa ja hienoja kohteita näyttäisi olevan runsaasti tarjolla. Jonkin verran löytyy myös matkailullisia palveluja, näitä pitää vielä kartoittaa. Kipinä reissun tekemiseen tuohon kohteeseen on jäänyt nyt kytemään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti