Vaihtoehto ruuhkaisille "merkityille" Nuuksion reiteille

Äitienpäiväretki kansallispuiston syrjäisemmälle seudulle. Aivan loistava keli, tyyny aurinkoinen ja lämmin. 

Nelituntinen retki kulki Yli-Takkulan puomilta Saarijärven etelä ja länsirantamaita kiertäen Sarkkisen kautta Suolikkaan kalliokannakselle ansaittua evästaukoa pitämään. Kannakselta reitti kulki Pikkumajaslammelta Isolle Majaslammelle mistä suuntana kansallispuiston korkein kohta 114,2m. Huipulta "pudoteltiin" Mustakorvennotkon kautta takaisin lähtöpaikalle. 

(Toinen vaihtoehtoinen parkkipaikka löytyy myös Vaakkoin ulkoilualueelta Saarijärven itäpuolelta Vanhan Vihdintien varresta. Täältä tuleva polku yhtyy tähän tekemäämme reittiin.)

Matkaa kertyi Trackerilla mitattuna 7,7km, korkeuserojen ja maaston vuoksi reittiä ei voi suositella huonojalkaisille. Omatoimikulkijoille alue antaa loistavat mahdollisuudet kunnon retkeilyyn vaikkakaan palveluja tai tulipaikkoja ei tuolla alueella ole. Liikkuminen täällä vaatii kompassin ja kartan käytön osaamista tai hyvää paikallistuntemusta sillä alueella ei ole merkittyjä reittejä. Polkuja kulkee kuitenkin runsaasti tarjoten siten mahdollisuuden helpompaan liikkumiseen.

Vaikka paikka on tuttu entuudestaan niin aina se tarjoaa hienon luontokokemuksen. Tosin myös harmituksen aiheita. Laittomia nuotiopohjia oli useita ja vanhojen nuotioiden laikkujälkiä silokallioilla näkyi entistä enemmän. Onpa joku nähnyt asiakseen toimittaa halkoja Mustakorven notkon ja Saarijärven yhtymäkohdan niemekkeeseen. Käytännössä jokaisesta niemestä tai rantakalliolta löytyi nuotionjäänteet. Sarkkisella perhe oli laittanut iloisen nuotion roihuamaan kalareissunsa höysteeksi. 

Voi vain toivoa, että alueen kuivuttua talven jäljiltä tämä alue säästyisi laajemmilta metsäpaloilta.

Kevät on tullut sittenkin!

Sunnnuntaina parin tunnin linturetkellä Elfvikissä ilta kuudesta kahdeksaan. 

Tuulinen sää laittoi pientä jännitystä "ilmaan" miten puusto pysyy pystyssä. Onhan alueella paljon puukaatoja, mikä luo suojelualueelle nyt aivan oman leimansa kun runkoja makaa pitkin poikin maita. Tämä jakaa kävijöiden mielipiteitä kahtia varmasti hyvinkin vahvasti. Toisten mielestä ne pitäisi raivata jotta olisi siistin puistomainen näkymä toiset taas innolla odottavat ja seuraavat mitä tämä isohko muutos alueella tuo tullessaan. 

Onneksi keli tyyntyi ja paikoin aurinkokin näyttäytyi. 7 asteen ilmanlämpötila yhdistettynä pilvisyyteen ja tuuleen eivät luoneet suuria odotuksia ennakkoon. Toisin kuitenkin kävi. Vaikka lajikohtaisesti määrät eivät päätä huimanneetkaan niin lajeja saatiin kirjattua äänen tai näkemisen perusteella noin viisikymmentä. Tämä on jo samalla tasolla kuin viime vuoden vastaavalla retkellä. Hyönteissyöjien alkumuuttajat ovat myös osin saapuneet. Haarapääskyjä, peukaloinen ja pajulintu muun muassa. Kahlaajia oli hyvin saatavilla. 

Retken kruunuksi voidaan kirjata Gallen-Kallelan suunnalla lentotaitojaan esitellyt pikkutiira. Hyvä mieli, hyvä retki

Päijänteen rantamaisemissa

Päijänteen kansallispuisto on aina jotenkin jäänyt väliin. Vierestä useinkin on kuljettu vaan visiitit kohteeseen ov ovat jääneet tekemättä. Pohtiessani syitä tähän päädyin mielikuvaan että alueesta on jotenkin vaikeahko saada kokonaiskuvaa alueen jääden yhden suurimmista sisävesistöistämme kaukaisiin aaltoihin. Ehkäpä tässä onkin juuri tämä ajatus, että mistä liikkeelle järkevästi?

Sain tässä mahdollisuuden tehdä parina päivänä (torstaina ja lauantaina) pikavisiitit Padasjoelle ja Kellosalmelle. Padasjoen keskustassa on tullut useastikin käytyä, paikka on edelleen houkutteleva kylämiljöö tyyppinen missä voisi kuvitella olevan potentiaalia kaikenlaiseen matkailutoimintaan. 

Vielä isohkot jäälautat ajelehtivat tuulessa salmen alueella että eteläisimpien rantaviivojen kohdilla. Kevät on täälläkin myöhässä vaan hauskaa oli kuulla pajulinnun melankolinen laulu tänä vuonna ensimmäistä kertaa juuri täällä.

Koskaan aiemmin en ollut ajellut Padasjoen laivalaituritienhaaraa pohjoisempaan. Tie Kellosalmelle on todella hauska ja pitää vierustallaan mainioita maisemia. Kellosalmella Virmailansaaren sillan kupeessa vasta tajuntaan astui tietoisuus, että täältä käsinhän Päijänteen kansallispuisto olisi kaikkein järkevimmin saavutettavissa. Ulottuuhan kansallispuiston osat tuohonkin saareen ja ennen kaikkea täältä käsin on realistiset mahdollisuudet järkeviin melontaretkiin alueelle joko kiertäen Virmailan saarta tai suunnaten suoraan Kelvenneen saarta kohden. Tällöin on tarjolla myös suojaisempia reittejä kuin lähteä etelämpää heti isommille selkävesille. Täältä käsin perusmelojakin inkkarilla kohtuullisissa oloissa löytäisi itselleen kelvollisia reittejä. 

Oli mieltälämmittävää huomata Virmailan-Kellosalmen kyläyhteisön aktiivinen toiminta ja osallistuminen. Talkoohenki ei ole Suomesta vielä kadonnut vaikka joskus siltä tuntuukin. Ehkä tämä onkin vain pääkaupunkiseudun ongelma tai haaste. Jos näin niin hyvä juttu, yhteisöllisyys kylätoiminnassa on iso voimavara.

Historiaa ja hienoja kohteita näyttäisi olevan runsaasti tarjolla. Jonkin verran löytyy myös matkailullisia palveluja, näitä pitää vielä kartoittaa. Kipinä reissun tekemiseen tuohon kohteeseen on jäänyt nyt kytemään.