5.12.2015

Uusia tuulia Nuuksiossa!

Hotelli Nuuksio, uusi vanha uusi toimija Nuuksiossa

Hotelli Siikaranta on nyt Hotelli Nuuksio. 

Rakennusliitto on myynyt koko Siikaranta-kiinteistön rakennuksineen, maa-alueineen ja liiketoimintoineen. Uusi omistaja on Juha Björnman. Hotellinjohtajana toimii Tuija Kyrölä. 

Heillä on vahva osaaminen bisnesmaailman kiemuroista. Vahvalla otteella he ovat myös aloittaneet ja tarttuneet toimeen hotellin uudelleen brändäämisessä että profiloinnissa. Ilolla voin todeta myös sen että toiminta jatkuu matkailun parissa sitä voimakkaasti kehittäen. Punaketun toiminta jatkuu tiiviinä yhteistyönä Hotelli Nuuksion kanssa,

Ohjelmapalvelut, retket ja tapahtumat verkkokaupasta

Punaketun retket ja tuotteet omaan online-shoppiin

Totta se on. Laitoin tuonne ylänavigaatioon jo linkin mistä pääsee jo katselemaan mitä tuleman pitää. Vähäsen niin kuin esimakua. Tänä päivänä monet asiat siirtyvät kiihtyvällä vauhdilla tänne "atk":n pariin. On siis syytä olla kehityksessä mukana. 

Oleellisin asia tässä on ostoketjun lyhentäminen niin fyysisenä suorituksena kuin näppäilyjen määränäkin. Samalla saadaan kustannustehokkuutta. Eihän tuo kauppa vielä valmis ole mutta uskoisin jo vuoden vaihteessa oltavan jo melko pitkällä. Tässä vielä opetellaan asioita. Pohjaratkaisu on hyvä. 

Ryhmäretkiä, pikalähtöjä, kursseja, tapahtumia

Tämän systeemin myötä  tulee minulle mahdolliseksi tarjota myös ryhmäretkiä siten että niille voi varauksesta ilmoittautua ja maksut menevät vasta kun riittävä osallistujamäärä on ilmoittautunut mukaan. Aivan loistava juttu. 

Toisaalta voit ostaa jo ensi viikon aikana suoraan ryhmällesi retkiä tuolta (w50 pitäisi maksukaistan olla toimintavalmiina, tällöin käytössäsi on kaikki mahdolliset maksuvälineet/tavat). Pikku hiljaa siirrän ohjelma tarjontamme sinne kaikilta osin saataville. Muista toki että aina saa ottaa ja pitääkin ottaa yhteyttä pyytäen tarjouksia. Paketit ovat paketteja ja niitä muokataan tarvittaessa tarpeisiisi sopiviksi.

Odotan tältä seikkailulta paljon sekä uusia haasteita että mahdollisuuksia tuottaa saatavillesi entistä laajemmin retkikohteita.

Mitä kaikkea ensi vuosi tuokaan tullessaan? Nyt kannattaa seurata meitä!