Aurinkoinen
ja tuuleton sää loi mainion retkisään illan retkelle. Runsas osallistujajoukko (47hlöä) oli saapunut paikalle valtaosin Pääkaupungin retkiesitteen perusteella.
Neljännes joko HS:n ilmoituksen tai kaverinsa suosittelemana. Kevät etenee hyvää
vauhtia ja lajimäärät lisääntyneet edelliseen retkeen nähden selvästi. Samoin
voinee todeta lintuharrastuksen kansalaisten keskuudessa lisääntyneen mistä
kertonee osin se, että osallistujakaarti muodostui tänään pitkälti meille
uusista kasvoista. Toki joukossa oli vanhoja tuttujakin. Mukaan tuli myös aamun
Vantaan Hämeenkylän linturetkellä olleita henkilöitä.
Iso
osallistujamäärä tuo aina omat haasteensa retken toteutukseen. Maarintornille
emme menneet sillä torni näytti olevan muutenkin täydessä miehityksessä
kokoajan. Tämän kokoisen ryhmän sovittaminen kapealle kävelytielle aurinkoisen
kelin houkuttamien pyöräilijöiden ja lenkkeilijöiden sekaan tuo lisämausteen.
Pääsääntöisesti tilanteista selvitään hyvin mutta välillä joukkoon mahtuu pyöräilijöitä joita suuren ihmisjoukon kohtaaminen väylällä näyttää selvästi ärsyttävän.
Katso lajihavainnot sivupalkin navigaation linkistä.