Helteinen
aamu jatkoi hehkumistaan (2.6.2013). Aamun 19 astetta kiipesi hellerajalle retken aikana.
Retkiajan muuttaminen viime vuoden kaksituntisesta kolmituntiseksi oli oikea
ratkaisu. Nyt kolmessa tunnissa ehtii sopivasti katselemaan ja kuuntelemaan
luontoa ilman "patikoinnin" tuntua. Luontopolun linjaukset olisi hyvä
saada jatkossa selvemmiksi Rönnängenin pohjois- ja koillispuolella samoin kuin
lähestyminen Källkärrin osalla. Kartoissa ja opastauluissa merkitty reitti ei
kulje maastossa yhtenevästi. Tämä aiheuttaa ongelman niille jotka lähtevät
etsimään reittiä vastapäivään Mossenskärin luota. Sunnuntaisin retkellä olevan on hyvä
olla ajoissa Alaniityntien pysäkillä tai viimeistään klo 1255 takaisin lähtöpaikalla koska linja-auto
lähtee minuuttia vaille 1300 seuraavan lähtiessä vasta tästä puolen tunnin
päästä.
Espoon uusimpiin luontopolkuihin kuuluva reitti on ehdottomasti mainio lisä keskuspuiston ulkoilumahdollisuuksiin antaen uuden näkökulman lähestyä tätä kaupunkimme sydämessä sijaitsevaa viheraluetta. Harva tulee ajatelleeksi näitä alueita siten että keskuspuiston II- alueelta on viheryhteys myös Nuuksion ylänköalueelle ja kansallispuistoon siinä missä täältä löytyy myös yhteydet merenrantaan.