Luontoretki Myllyjärvi-Gillermossen

Luontoretki Myllyjärvi-Gillermossen 550v.kohde la30.7.2011  klo930-1130 Osallistujia 43

Kuluvan viikon torstain HS:ssa oli lyhyt artikkeli tulevasta retkestä uutena kohteena Espoon Ympäristökeskuksen kesäretkitarjonnassa. Kohteina tarkemmin määriteltynä lienee oikein puhua Myllyjärven vanhemman suojelualueen (1982) laajennusosasta Hepolammen eteläkärjen tuntumaan suo-osalle ja lisäosista Myllyjärven länsipuolelle. Gillermossenin suo jää Velskolantien länsipuolelle yhdistyen Nuuksion vanhempaan suojeluosaan. Gillermossen on omana erillisenä alueenaan helposti saavutettava ja ihasteltava lähes tien vierestä. Molemmat uudet alueet ovat kooltaan 21ha.

Haasteelliseksi retkeilyn alueella tekevät korkeat ja jyrkät kalliot sekä niiden väliin jäävät murroslaaksot lähes etelä-pohjoissuunnassa. Aluetta halkoo reitti2000 ja Myllyjärven ympäri kiertää polku, muutoin karttoihin merkityt polut ovat lähestulkoon kadonneet, umpeenkasvaneet. Korkeuseroista ja kalliomuodostelmien sokkeloisuudesta johtuen kannattaa retkeilyyn alueella varata aikaa ja vähintään tyydyttävä suunnistustaito.

Myllyjärven suunnasta lähdettäessä parasta antia on ehdottomasti järvelle noustaessa matkan varrelle jäävä puroalue pähkinäpensaineen ja hiirenportaineen. Myllyjärveltä tulee jatkaa joko suoraan pohjoiseen Hepolammelle tai kiertää Myllyjärven rantaa vastapäivään. Myllyjärven kaakkoisnurkassa on yksityisalue joten ei kannata lähteä myötäpäivään kiertämään.

Reitti2000 yhdistyy ratsastusreittiin järven länsipuolella. Päästäkseen Gillermossenille on järkevintä valita kulku Velskolantien kautta. Gillermossenin suojelualue alkaa heti polulta tielle tullessa tien vastakkaisella puolella. Karttaan merkitty polkuyhteys pohjoisemmalle polulle jäi löytymättä. Kannattaa kävellä Velskolantietä pohjoiseen ja siirtyä maastoon kohti suota heti ensimmäisestä vastaantulevasta polkulevikkeestä (toimii näköjään myös parille autolle parkkipaikkana) tien vasemmalla puolella. Kun pysyy avokallioiden tuntumassa ja sähkölinjat kulkusuunnan oikealla puolella näkötuntumassa niin pääsee näkemään suon ehkä parhaimmillaan. Umpeen kasvavien suon kuivauslinjojen kohdalta pääsee helpoiten  tien suuntaan pienelle yhden auton levikkeelle.

Tässä on retken kulminaatiopiste ajankäytön suhteen. Kaksituntinen retki onnistuu jos palaa tietä pitkin reitti2000:lle ja ratsastusreittiä myöten takaisin. Varsinkin isomman ryhmän kanssa harkittavaa. Palatakseen muuta reittiä takaisin pitää hyväksyä kulkeminen välillä hankalassa ja poluttomassa maastossa. Näin päätettiin ja samalla tietenkin aikaa kuluu enemmän. Jyrkänneharjun yli ei ole järkevää lähteä. Ainoa hyväksyttävä reitti ryhmätoimintaan kulkee Mustalammen etelärannan kautta (jyrkänteen alapuolelta) missä on paikoitellen kadonnut polku yhtyen reitti2000:teen. Tämän jälkeen voi mennä suunnalla ensimmäisestä notkosta Hepolammen länsirannalle tai kulkea laakson pohjalla etelää kohden muutamia satoja metrejä ja etsiä pienen suopainanteen takaa kohti Myllyjärveä lähtevän heikkokuntoisen polun. Näin tehtiin palaten Myllyjärvelle reilut puolituntia kalenterissa ilmoitettua aikaa myöhemmin.

Kaikki palvelut alueella keskittyvät Myllyjärvelle, mikä on suosittu uintikohde. Vessojen kunto tuoksahduksista päätelle ei ole kovin vakuuttava. Pukukopit näyttäisivät vielä toimivan. Helposta saavutettavuudesta johtuen Myllyjärven rannan välitön ympäristö on kovin roskainen ja vanhojen nuotiojätöksien kirjaama siinä missä graffititkin ovat paikkansa löytäneet.

Jos unohtaa nuo edellä mainitut sekä Velskolan tieltä kuuluvat motorisoitujen kulkuvälineiden kiihdytysäänet että mökkiläisten/uimareiden tuottamat ääniaallot niin alue tarjoaa yksin/kaksin kulkijalle mielenkiintoisen ympäristön löytää luontoa toisella tavalla vaikkapa kääpien rikkaasta maailmasta tahi vain marjastamalla. Riittävästi aikaa ja evästä mukaan niin itse lisäisin omatoimiretkeilyyn käynnin ainakin Velskolan Pitkäjärven rannalla Gillermossenin kautta ja uikkarit mukaan retken päätökseen Myllyjärven vilpoisiin vesiin. 

Luontoretki Tremanskärin suolle su 24.7.2011 klo1800-2100

Vaihteeksi miellyttävä ulkoilusää, ei helteinen. Retken lähtöpaikan paikoitusalue käy ahtaaksi henkilöautoille jo tällä osallistujamäärällä. Harkintaan voisi ottaa aloituspaikaksi Serenan parkkialueen ja lähestyä suojelualuetta Kurkijärven suunnasta.

Retken pituus on parhaimmillaankin vain 3,7km, retkeen varattu kolme tuntia riitti juuri ja juuri, niin paljon kerrottavaa alueesta kuitenkin on. Hyvän lisän tähän tuo Kurkijärven uusi suojelualue mikä “maayhdistää“ nyt Tremanskärin Vestran alueeseen.

Karpaloita näyttää tulevan jälleen mukavasti, lakat oli ilmeisesti jo kerätty kypsymään jonnekin talteen. Suo pienimuotoisuudessaan puhuttelee edelleen. Oli mukava huomata, että levähdyspaikoille oli tehty/tuotu myös penkkejä ja mikä hienointa niin Kurkijärveltä ylös johtavat portaat on korjattu.

Retkeläisistä (24hlöä) vain viisi oli aiemmin vieraillut tällä polulla mikä mielestäni osaltaan kertoo siitä kuinka heikosti Tremanskäristä tiedetään muutakuin kuntoiluratana. Retken aikana sen soveltuvuus leppoisaan iltakävelyyn kävi varmasti kaikille miellyttävällä tavalla ilmi. Suovalkku jäi vielä löytämättä, ensi kerralla sitten.

Kivet ja mineraalit, mystiset koukuttajat!

Kiviretki geologiset kohteet 17.7.2011 klo 1000-1600              

Yön ja aamun sateet olivat tällä kertaa hyvä juttu. Pölyiset kivet huuhtoutuivat ja toivat näin esiin kivilajien että mineraalien väritykset. Retkisää itsessään oli hyvä, molemmin puolin 20 astetta. Linja-autollinen osallistujia jaksoi mainiosti pysytellä mukana aiheessa kaikkien “-iitti, tiitti, liitti ja niitti“ -loppuisten mineraalinimityksien ristiaallokossa.

Tutuksi tulivat Hanikan viborgiitti, Kasavuoren sirppimurrokset loistavine näkymineen Kirkkonummen suuntaan yli Espoonlahden, Kurttilan ja Kauklahden merenpohjat murroslaaksoineen, Mikkelän Helsinkiitti, Nuuksion pallograniitit, Solvallan muinainen Ancylys-järven ranta, Bodomin rapakivimassiivi Lahti-Pikkalalinjoineen sekä Nepperin luolamuodostuma.

Taukoa pidettiin Bembölen Kahvituvalla missä myös tutustuttiin mineraalinäytteiden väri- ja muotokylläiseen maailmaan siinä määrin, että ulkopuolisetkin kiinnostuivat mistä oikein on kyse.

Tietoa jaettiin isolla “ämpärillä“ maanmuodoista, kallioperän mekanismeista ja synnystä, toivottavasti mukana olleet saivat mitä tulivat hakemaan. Retki itsessäänhän toimii samalla myös tunne kotiseutusi tyyppisenä turneena koska matkan aikana kerrotaan jatkuvalla syötöllä mitä ympärillä on, näkyy ja miksi se näyttää sellaiselta kuin nyt on. Paljon jäi vielä kertomatta, aika kun on rajallinen niin kompromisseja on tehtävä.

Kivihulluus voi välillä laimeta mutta koskaan se ei katoa kun se kerran puraisee.

terkuin Eppu 

Hanikan luontopolku 10.7.2011

Loistava ulkoilukeli. Hanikan luontopolku on aina yhtä hieno. Näkökulmia retkelle voi ottaa aina eri vuosisadoista huvilakulttuuriin, luonnosta geologisen historian kallioperän muodostumiseen, merellisyydestä pronssikauteen, mitä vain mieleen juolahtaa niin sen voi tavalla tai toisella nitoa Hanikan ympäristöön.

Tauotteluun sopivia paikkoja löytyy runsaasti vaikka erillisiä tuli/taukopaikkoja ei olekaan. Vaan pitääkö niitä makkaroita aina paistellakaan, onhan eväitä muitakin ja toisaalta hommahan onnistuu retkikeittimelläkin loistavasti. Matasaaren kohdalla on parturoitu metsää jonkin verran, rantaruovikon vierellä meriasterit kukkivat upeasti. Kalliot antavat mainiot näköalat useamman kerran, jos menohaluja riittää niin muinaisrannan (litorinameren myöhäisempi vaihe) kohdalta on lyhyt pisto käydä Kasavuoren kalliolla ihailemassa näkymiä Kirkkonummen suuntaan noin 44m korkeudelta Espoonlahden yli. Harmi vain että kalliolla on turhan paljon merkkejä "huonokäytöksisistä" vierailijoista graffittien, roskien ja laittomien nuotiojäänteiden muodossa.

Harva tulee huomanneeksi, että Sundbergetin päältä näkee Helsingin siluetin. Kiikarit mukaan ja laskemaan montako Helsingin kirkontornia tunnistaa sieltä käsin. Vinkkinä: aika monta mutta mikä oli mikäkin kirkko? =D

Viime vuonna uusitut luontokyltit ovat hyvässä kunnossa kertomassa alueen luonnosta, reitti on saanut nyt myös uudet merkinnät "keltaiset täplät" sekä ohjauskyltit joten reitin seuraaminen on helppoa kuin heinänteko. Retken voi mainiosti päättää kuntoradan viereiselle uimarannalle Suvisaaristoon johtavan tien toisella puolella.

Loistava tapa viettää sunnuntaipäivää.

Sorlammen kesäretki 9.7.2011

Aamun säätutkakuvat ennustivat sadetta ja ukkosta puolesta päivästä alkaen. Näiltä vältyttiin. Lämpötila nousi 30 asteeseen joten hellettä riitti. Viime vuoteen nähden reitti on entisensä muutamaa puukaatoa lukuunottamatta. Taukopaikalla hämmensi polttopuiksi tuodut kaksimetriset männynrungot. Pähkinälehdon alueelta löytyi hienoja kukkivia huulikukkaisia mitkä varmentuivat “kotitarkastuksessa“ lehtopähkämöiksi…kas kun ei heti tullut mieleen =D.

Ai niin, tuli vielä pari asiaa mieleen. Hauskempi juttu, matkan varrelta löytyi myös jo pari kehnäsientä sekä kolme pientä haaparouskua... taitaa olla aikakirjat sekaisin. Maariankämmekät olivat kukassa myös.


Huomenna käydään sitten tutkailemassa mitä kuuluu Hanikan luontopolulle.