29.5.2011

Viiden veden retki 29.5.2011 Saarijärvi/ Takkula klo 930-1330/1400

Aamu aukeni harmaana ja sadetutka kertoi rintaman saavuttavan Nuuksion puoleen päivään mennessä. Onnekkaasti sadekertymä jäi vähäiseksi, lähinnä vihmovaksi kosteaksi kesätuuleksi. Lämpötila pysytteli yhdeksässä asteessa. Saarijärvi-Sarkkinen-Suolikas-Pöksyhaara-IsoMajaslampi reitti on edelleen puhuttelevan monipuolinen. Puiston korkein kohta huiputettiin, harmi vain että maisema tuolla kohdin on niin peitteinen ettei näkyvyyttä juurikaan ole.

IsoMajaslammella on pesintä käynnissä tekolautalla, hieno juttu, tuli hyvä mieli. Lintumaailma oli muutenkin aktiivinen.

Reitin pituus n. 7km sujuu suuremmitta ongelmitta hyvin neljässä tunnissa sopivan pituisella tauolla kalliokannaksella jos omaa normaalin liikuntakyvyn. Alueella ei ole merkittyjä reittejä mutta polkuja kulkee sen verran ristiinrastiin että kohtuullinen suunnistustaito on hyvä omata jos tuolle alueelle mielii. Alue sinänsä sopisi hyvinkin kokopäiväkohteeksikin. Korkeita nousuja, hienoja kallioita, erilaisia soita, ehdottomasti Nuuksion upeimpia paikkoja.

Lähtö ja paluupaikaksi kannattaa valita Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen p-paikan puomin vieressä oleva p-alue. Hiekkatie Talonne oy:n (entinen Takkulan baari)  nurkalta johtaa suoraan perille ja matkaa Vihdintieltä tulee n.1km.

28.5.2011

Linturetki Iso-Huopalahti 27.5.2011 klo 2000-2200

Kylmyys (9C) tuuli ja sade arveluttivat. Kuinkahan lajeja olisi esillä?
Sade ja tuuli päättyivät vajaa tunti ennen retken alkua. Illasta muodostui kevään paras linturetki mitä laulajiin tulee. Lajeja kertyi 37 mitä on pidettävä hyvänä tuloksena koska vesilintuja/ kahlaajia ei juurikaan lahdelta löytynyt, syynä kahlaajien puutteeseen lienee ollut meriveden kohonnut pinta.
Kerttuja ja kerttusia saatiin mainiosti, äänessä oli mm. kultarinnat, lehtokertut, pensaskertut, punavarpuset, satakielet ja bonuksena saatiin vielä luhtakerttunen sekä rastaskerttunen. Tämä antaa hyviä odotuksia tuleville yölaulajaretkille.


1.5.2011

Linturetki Otaniemeen

Linturetki Otaniemi/ Maarintorni, Konemiehentien puolella. 1.5.2011

Illan hyinen pohjoisen ja koillisen puoleinen tuuli vesi/räntä vihmoineen +4 asteessa ei suuria odotuksia laittanut lintuhavainnoille. Lajihavaintoja kertyi kuitenkin 38 klo1800-2000 väliin. Näistä poimittakoon räyskät ja mustapyrstökuiri valkovikloparven seassa. Draamaa retkelle toi nuoren kanahaukan hyökkäys lietteiköllä levänneen sepelkyyhkyn kimppuun sulat pöllyten. Haukka kuitenkin häiriintyi hanhien, töyhtöhyyppien ja variksien ahdisteluista niin että saalis jäi tällä kertaa saamatta. Happy End =D