21.4.2015

Melonta Nuuksion Siikajärvellä avokanooteilla (inkkareilla)


Avokanooteilla melontaa Siikajärvellä, melonnastako sinulle uusi harrastus?

Päästäksesi lajin saloihin kiinni kannattaa tulla kokeilemaan, aiempaa melontakokemusta et tarvitse! 

Tänä kesänä on tarjolla jo perinteiseen tapaan
Keskiviikko-melonnat alkavat jälleen 10.6.-26.8.2015 klo 1700-1900 Ilmoittaudu
sekä kaksi melontakurssia 
Ja tokihan voit aina itsellesi tai ryhmällesi oman melonta päivän, Pyydä tarjous 

Kuvaus keskiviikko-melonnasta:
Rannalla ennen melontaa käymme läpi turvallisuusohjeet sekä tekniikan perusteet. Kanootissa on aina kaksi melojaa. Melonta toteutetaan Siikajärvellä mikä on perinteistä kesämökkiympäristöä. Järvellä ei ole isoja aaltoja, virtaavaa vettä ja tuuletkin ovat useimmiten vuodesta suosiollisia rentouttavaan melontaan. Kahvi ja makea kahvileipä odottaa melojia hotellilla melonnan jälkeen. Kesto yhteensä 2 tuntia.

Tämä melontaan tutustuminen antaa hyvän lähtökohdan melontaharrastuksen aloittamiselle ja vaikkapa ilmoittautumiselle melonnan peruskurssille mikä puolestaan antaa valmiudet ja tähtää Melonta- ja Soutuliiton avokanootti epp 2 taitokokeen suorittamiseen (euro paddle pass 2 / avokanootti). Katso melontakurssin sisältö tästä linkistä.

Tule melomaan ja nauttimaan kaverisi kanssa, varaa paikkanne avokanoottiin heti!

Missä?
Hotelli Siikaranta, Naruportintie 68 02880 Espoo. (navigaattoriin paikkakunnaksi Kirkkonummi). Nuuksion kansallispuisto, eteläosa. Vain 35min Helsingistä ja 15-20min. Haltia Luontokeskuksesta.
Karttalinkki: Klikkaa tätä

Keskiviikko melontojen ajankohdat:
Keskiviikkoisin aikavälillä 10.6.-26.8.2015 (ei viikolla 26) klo 17:00-19:00
Ilmoittautuminen? Tästä klikkaamalla pääset ilmoittautumaan ja valitsemaan päiväsi
Tarvitsemme nimesi sekä matkapuhelinnumerosi melonnan mahdollisen peruuntumisen takia. (sääolosuhteet tai ei riittävästi osallistujia). Lisätietoja voi kysyä saman linkin kautta.
Ilmoittautumisaika?
Viimeistään edeltävänä tiistaina klo 1600 mennessä kirjautumalla annetun linkin kautta.
Ryhmän koko? 1-16 henkilöä, kokoontuminen hotellin aulassa.
Kesto?
2 tuntia (n.1,5h melonta, 0,5h kahvi/tee ja pulla hotellilla)
Mukaan?
Normaali uimataito. Sään ja kelin mukainen rento pukeutuminen. Jalkineiksi sandaalit tai vastaavat kevyet kengät. Paljain jaloin saa myös olla. Juomavesi.
Vakuutus?
Tarkista vapaa-ajan tapaturmavakuutuksesi kattavuus melonnan osalta.
Hinta? 40e / henkilö
Maksutapa? Hotelli Siikarannan vastaanottoon.(käteinen, normaalit maksu ja luottokortit).
Sisältää?
Tarvittavat melontavarusteet (kanootti, mela, liivit, vesitiivis melontapussi per kanootti). Avokanoottimelontaoppaan palvelut sekä kahvin/teen että kahvileivän hotellilla.
Huom?
Lapsi / nuori voi osallistua vanhempansa kanssa. Suosittelemme nuorelle vähintään 8 vuoden ikää melontaan osallistuessaan.

Ei kommentteja: