14.4.2013

Linturetki Suomenojalla 14.4.2013

Totuttu spektaakkeli valtavasta naurulokkikolonisaatiosta jäi näkemättä. Altaat ovat vielä jääpeitteiset lukuunottamatta ruopattua nurkkausta puron vieressä. Merenranta on jäässä niin pitkälle kuin silmä kantaa. Avoveden raja liikkuu tällä hetkellä Stora Herrön ja Rövarenin linjalla. Vielä menee tovi ennenkuin vesilintuja Finnoolla nähdään. Liejukanat ja mustakurkku-uikut pitää käydä toisella reissulla katsomassa.

Viime vuoden vastaavalla retkellä lajeja saatiin 40, tänään 23. Tämä selittyy puhtaasti avoveden puuttumisella. Purossa puljasi muutamia telkkiä ja sinisorsia. Vihdoin kuultiin peippokin. Pikku varpunen ja pikku tikka ehkä kivoimmat havainnot. Naurulokkeja parveili tehdasalueen piippujen ympärillä muutama sata, matkaa 4000 pariin on siis vielä paljon.

Finnoon aluetta tarkastellessa merkit tulevista muutoksista ovat jo nähtävissä maaperätutkimuksien jäljiltä. Pohjavesiputkia, linjausmerkkejä, yms. Alueen rakennus- ja laajennushankkeet tekevät tuloaan. Asuinalue, metro ja kävelytien/vallin korotus n. metrillä nykyisestä. Vedenpuhdistamon siirtyminen Blominmäkeen ja Finnoon jääminen ylijäämien keruualtaaksi, mitä tuokaan tullessaan? Isoja muutoksia. Tulevaisuus näyttää mitä alueen luontoarvoille tapahtuu oli sitten kyse linnuista, perhosista tai kasveista.

Ei kommentteja: